lauantai 16. huhtikuuta 2011

Jägermeister aiheinen kakku

Sain mielenkiintoisen kakkutoiveen tuttavapiiristä. Haluttiin Jägermeister-logolla varustettu kakku, jossa päivänsankarin nimi kirjoitettuna samalla fontilla kun kyseisen juoman nimi. Ehdotin, että olisin kehitellyt kakkuun täytteen, jossa olisi maistunut myös kyseinen valmiste, mutta tällä kertaa päädyttiin johonkin perinteisempään, mutta sain silti vapaat kädet täytteiden kanssa. Paistoin tavallisen kuuden munan kakkupohjan, jossa jauhojen seassa 2rkl tummaa kaakaojauhetta, kostutus maidolla ja välissä mansikoita, mustaherukkahilloa sekä valkosuklaakermaa.


Päällä musta sokerimassa. Logo maalattu käsin mustalla pastavärillä sekä elintarviketussilla oranssin sokerimassan päälle. Teksti muokattu ensin koneella sopivaksi ja printattu paperille. Paperista leikattujen mallien avulla leikkasin sitten kirjaimet oranssista sokerimassasta.



Resepti tulossa.

HUOM!! Tästä kakusta innostuneena olen päättänyt kehitellä täytteen, jossa käytän Jägermeisteriä..Sitä odotellessa. ;)

2 kommenttia: