perjantai 5. lokakuuta 2012

Angry Birds-kakku




Ensimmäinen Angry Birds-aiheinen kakku, jonka pääsin tekemään ja ihan kivahan siitä tuli, Onnea vielä syntymäpäiväsankarille!


Valmistusvaiheet


Kuivumisaikaa vaativien osien muovailusta on hyvä aloittaa. Itse käytän pääsääntöisesti tukikeppeinä sokerimassakoristeissa spagettia, tms. syötävää vaihtoehtoa, mutta koska nämä tulivat suoraan kakkuun kiinni(ja spagetit ois todennäkösesti pehmenneet) ja osat olivat aika painavia, niin en keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin käyttää koktailtikkuja kiinnitykseen elintarvikeliiman lisäksi. Nämä on onneksi helppo poimia pois kun kakkua aletaan leikkaamaan. :)



Paistoin uunipellillä kaksi viiden munan kääretorttupohjaa(kaakao), otin pohjat jäähtymään ja valmistin vaniljavanukastäytteen kinuskikissan blogista. Täytteestä sen verran, että itse ehkä lisäisin joko kreemijauheen(tai vaniljakastikejauheen) määrää tai laittaisin pari liivatetta tämän mallisen kakun täytettä varten, että pysyy paremmin kasassa, itse lisäsin 0,25dl kreemijauhetta ohjeen määrään). Kostutukseen käytin maitoa n. 2dl. Kakku on kasattu muovikelmulla vuoratun leivontakulhon sisään koristelua edeltävänä iltana ja sitten kumottu kakkuvadille odottamaan seuraavaa vaihetta.



Kakku kuorrutettiin ensin sokerikreemillä(käytän nesteenä maitoa). Levitys onnistuu parhaiten metallisella tasareunaisella lastalla.



Päällystämiseen meni huikeat kolme pakettia vihreätä sokerimassaa.
Kaulin tälläset isommat levyt yleensä leivinpaperille, jota apuna käyttäen ne on helppo nostaa ehjänä kakun päälle. Leivinpaperin alla mulla on silikoninen leivonta-alusta, joka estää leivinpaperin liukumisen levyä kaulittaessa.



Silmät leikattu pyöreällä keksimuotilla ja kulmakarvat veitsellä. Silmät on hyvä laittaa paikoilleen elintarvikeliimalla heti, ettei massa ala lohkeilemaan kuivuttuaan.



Kakku jääkaapissa odottelemassa osien kiinnittymistä paikoilleen.