perjantai 11. marraskuuta 2011

Chuggington Wilson- junakakku

Täytyy myöntää, että tämä piirrettyhahmo ei ollut ennestään tuttu kun sitä multa kyseltiin, mutta pienen taustatyön jälkeen syntyi kuitenkin suklainen Wilson-kakku pienen pojan synttäreille.

Pohjat jälleen kaaretorttupohjia(näistä on niin helppo kasata).


Päällä suklaakreemi, raiteet tummaa suklaata.


Pinnassa sokerimassaa.



Pursotukset pikeeriä.




ONNEA SAMUEL 3V!


perjantai 4. marraskuuta 2011

Resepti/ohjeasiaa

Koska meneillään oleva muutto sekä autokoulun viimeiset viikot vie aikaani niin paljon, niin ajattelin huomauttaa, että jos blogista löytyy joku mielenkiintoinen leipomus, johon en ohjetta ole kerennyt päivittämään, niin reseptejä sekä ohjeita voi kysellä suoraan mun sähköpostiin siihen saakka, kunnes kerkeän taas perehtyä paremmin blogin päivittämiseen.

Rauhallista viikonloppua!

-Taru

torstai 3. marraskuuta 2011

Halloween

Pidin viikonloppuna Halloween(+yhdistetyt synttärikemut) ystävilleni ja tarjoilupöytään eksyi kaikkea tätä;
(lämpimät suolaiset tarjoilut jäi kuvaamatta kaikessa tohinassa, mutta ohjeet laitan kyllä myöhemmin, koska saivat hyvää palautetta).

-Mansikkakakkua
-Sitruunahyytelöä
-Banaani-suklaamuffinsseja

Kakku sisältä.

Lisäksi tarjolla oli;
-peruna/sipulisalaattia
-pastasalaattia
-savupororullia
-feta/aurinkokuivattu tomaatti-muffinsseja
-siemenillä kuorrutettuja perunoita
-tulisia kanankoipia

Ja tietty boolia, jossa netistä löytynyt hauska yksityiskohta;
Retiiseistä ja paprikatäytteisistä oliiveista väkerrettyjä, pakkasessa jäädytettyjä "silmiä".
Boolissa oli myös vihreitä jääpäloja, jotta koko satsi pysyi riittävän kylmänä.

HUOM! Ei paras mahdollinen jäähdytyskeino noi suolaa sisältävät silmät, jos booli ei häviä parempiin suihin nopeasti vaan kerkeää seistä kauan. Itse huuhdoin oliivit huolellisesti suolaliemestä ennen silmien askartelua, mutta tokassa boolisatsissa maistui loppuillasta tuo suola.. >.<