lauantai 14. marraskuuta 2009

Isänpäiväkakku

Tälläisen tein isälle isänpäiväksi :) Valitettavasti arkistoista ei löytynyt parempia kuvia, vain tämä yksi. Mallin olen nähnyt joskus jossain leivontakirjassa ja sieltä siis idea.


keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Apinakakku

Suklaakakkua, kasattu kulhoon. Päällä suklaakreemi ja sisällä baileystäyte.





Leijonakakku

Kakku kasattu kääretorttupohjista isoon kelmutettuun kulhoon. Seuraavana päivänä kumottu alustalle ja päällystetty kreemillä(voi-sitruuna-vaniljakreemiä sekä suklaakreemiä). Silmät salmiakkilakua, kaikki muut yksityiskohdat sokerimassaa.






Sisällä oli banaani-marjatäyte lasten makuun sopivana.



ONNEA SYNTTÄRISANKARILLE!

lauantai 15. elokuuta 2009

Matelijakakku

Pikkusiskoni toivoi syntymäpäivilleen kakkua, jossa on sammakoita, liskoja ja käärmeitä.. o__O 
Tässä karmaisevan hieno lopputulos;







Kakun reunat tehty kaurakeksitaikinasta. Taikina levitetty pellille, paistettu, koristeltu pikeerillä ja sitten pitsaleikkurilla leikattu sopivia paloja reunoja peittäneen kerman päälle. 

Iso käärme tehty kääretortuista kakun päälle ja päällystetty sokerimassalla. Pienet koristeet kaikki sokerimassaa.




perjantai 19. kesäkuuta 2009

Juhannuskakku

Päätin tehdä kakun kaapeista löytyvistä tarvikkeista, ja tälläinen siitä tuli;






lauantai 30. toukokuuta 2009

Koristeita hääkakkuun

Serkun häihin tuli kakku pitopalvelusta, johon multa pyydettiin koristeita, ja tässä lopputulokset;





Perhoset leikattu levyksi kaulitusta sokerimassasta piparkakkumuotilla, jonka jälkeen puolitin perhoset veitsellä ja leikkasin reiät siipiin pillillä.
















lauantai 28. maaliskuuta 2009