sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kakkukisa @DTM 11.12.2010

Ystäväni oli levittänyt sanaa kakkuharrastuksestani oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain mielenkiintoisen sähköpostin marraskuun lopulla; sain kutsun DTM-ravintolassa Helsingissä L-World-tapahtuman yhteydessä yhtenä ohjelmanumerona järjestettyyn kakkukisaan, jossa pääpalkintona oli 100€:n lahjakortti Stockmannille.

Arviointikriteerit;
"Voittajaksi valitaan se, jonka kakku sopii parhaiten L-World -tapahtumasarjan ”kuvastoon”. Kriteereinä: näkö, maku ja luovuus. Kakun teema voi löytyä tästä tapahtumasta tai yleisesti L-World -tapahtuman luonteesta. Kakun koko vapaa."-Kristiina Puukko

Lähdin sitten suunnittelemaan kakkua siltä pohjalta, etten menisi liian itsestäänselviin aiheisiin kakussa, niinkuin esimerkiksi tissikakkuun, vaikka sellaisen teosta olinkin haaveillut ihan kokeilumielessä. Tein sitten Burleski-henkisen kakun, joka oli sisältä sateenkaaren värinen. Panostin yksityiskohtiin ja tämä oli ehdottomasti aikaavievin projekti tähän mennessä, ja vaikka en voittanutkaan, niin olen iloinen, mahdollisuudesta päästä kokeilemaan tuollaista "kisatapahtumaa", joskin hieman epätavallisessa ympäristössä. :D

Tapahtuman Galleria DTM:n kotisivuilta



Kuvia tekovaiheesta


Pohjat värjätty elintarvikekäyttöön tarkotetuilla pastaväreillä.


Täyte; kreemijauheesta, kermasta ja appelsiinituorejuustosta valmistettu täyte, ohje myöhemmin.


Kuorrutin kakun ennen sokerimassapäällisen lisäämistä voikreemillä.


Kakun koristelut toteutettu käsityönä.
Työvälineet massan työstössä;
-pitsaleikkuri
-kaulin
-siveltimiä
-koristereunamuotti

Elintarvikkeet koristelussa;
-sokerimassaa
-sokerihelmiä
-pastavärejä
-elintarvikeliimaa
-tomuväri





Ja loppuun vielä voittaneen kakun kuva;

Onnea voittajalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti