lauantai 24. syyskuuta 2011

Jalkapallo-aiheinen kakku

3vuotta täyttäneen ystävän pojan syntymäpäiville lähti tämä jalkapalloaiheinen kakku. Oikaisin tällä kertaa sen verran, että ostin jalkapallomaalit valmiina, ne ei siis ole syötäviä. Niitä saa tilattua esimerkiksi täältä. Itselläni jäi noi mukana tulevat ukkelit käyttämättä, kun tein itse sokerimassasta synttärisankaria muistuttavan pojan kakun päälle.




Kakussa päällä sokerimassasta kaulittu levy, johon pursotettu pelikenttä sekä tekstit pikeerillä. 

perjantai 23. syyskuuta 2011

60-vuotiskakku

Kaunista ja yksinkertaista lähti eräille 60-vuotissyntymäpäiville. Onnea täältäkin!

Päällinen sokerimassaa, jossa syötävää kimalletta, pikeeripursotukset sekä koristeruusuja ja sokerihelmiä.
Täyte ei nyt muistu mieleen, lisäilen kun käyn papereita läpi. :)

lauantai 10. syyskuuta 2011

Vauvamasukakku vol2.

Tästä masusta syntyy veljenpoikani. Otin tällä kertaa vaihekuviakin kakun rakentamisesta. Täyteohjeet lisään vielä myöhemmin.


Kakkua varten leivoin kolme neljän munan kääretorttupohjaa. Kulhot vuorataan ensin kelmulla, jonka jälkeen lähdetään rakentamaan kakkua kulhojen sisään. Leikkasin pizzaleikkurilla sopivia paloja kerroksiin pohjista. Täytettä joka väliin, niinkuin tavallisessa täytekakussa. Lopuksi peitin kulhot muovikelmulla ja laitoin vetäytymään jääkaappiin seuraavaan päivään.



Kun kakut ovat tekeytyneet yön yli, ne kumotaan alustalle ja kelmut otetaan pois. Kuorrutin kakun sokerikreemillä. Sokerikreemi saa olla aika lämmintä(käytin itse hetken mikrossa, mutta yhtä hyvin voit pitää vaikka vesihauteessa), että se levittyy tasaisesti pintaan kuitenkaan rikkomatta kakkua.




Lakukarkit tehostamaan anatomiaa. :P



Pintaan sokerimassaa ihon väriseksi värjättynä.





Kopio oikeasta tatuoinnista.


lauantai 20. elokuuta 2011

Suklaaleivokset ja pari kakkua

Itse kehitelty baileys-suklaaleivos, jonka resepti vaatii vielä hiomista, joten resepti vasta kun se on toteutuskelpoinen käytännön kannalta katsottuna, maku oli taivaallinen ;)


Martti-autokakku, jossa digestive-kekseistä, sekä tummasta kaakaojauheesta sekoitettu seos hiekkana, sekä syötäviä koristekiviä(jotka löysin kanarianreissulta, kertokaa joku jos olette suomesta löytäneet vastaavia).

Kiroileva siili-kakku, jonka tekstimalli löytyi suoraan netistä, en nyt löytänyt lähdettä enää uudestaan.



sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Jägermeisterkakku vol2.

Tällä kertaa myös Jägermeisteriltä maistuva kakku, itsekehitelty täyteohje tulee myöhemmin. Lopputuloksena oli suklainen kakku, jossa kaakao-jägermeistertäyte.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Pommikakku

Pommikakkua! :))

Itse kakku kasattu kääretorttupohjista  sekä täytteistä kelmulla vuorattuun isoon kulhoon. Kulho täytetään pintaan asti ja suljetaan kelmulla. anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kakun päälle tei sitruunakreemin ja päällystin sokerimassalla. Pinnassa vielä mustaa elintarvikeväriä tuomaan kiiltoa. Sytytyslanka sokerimassaa, samoin kun kaikki kakun yksityiskohdat. Vihreä ruoho tehty värjätyllä kreemillä.



ONNEA SYNTTÄRISANKARILLE!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Koristeltuja keksejä

Nämä pääsivät oikein lentokoneessa matkustamaan kansainvälisiin häihin juhlavieraita ilahduttamaan. Kukin lippu  edustaa kunkin vieraan kotimaata. Paikanpäällä liput vielä laitettiin nätteihin pusseihin ja solmittiin nauhoilla kiinni.

Keksit tehty tällä ohjeella.