Näytetään tekstit, joissa on tunniste sokerimassaruusu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sokerimassaruusu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. toukokuuta 2012

Mansikka-appelsiinitäytekakku



Tämä lähti 60-vuotissyntymäpäivien juhlatarjottavaksi. Pohja on tavallinen vaalea(=ilman kaakaojauhetta) 5munan täytekakkupohja, ohjeet täytekakun pohjiin täältä. Leikkaa valmis kakku kolmeen osaan.                                            

Täyte:
2dl vispikermaa
200g appelsiinituorejuustoa
3rkl vaniljakreemijauhetta
½dl maitoa

Kostutus:
1½-2dl maitoa
3tl vaniliinisokeria

Väliin;
6rkl mustaherukkahilloa
400g tuoreita mansikoita

-laita vispikerma kulhoon, lisää appelsiinituorejuusto ja siivilöi sekaan vaniljakreemijauhe, vatkaa kuohkeaksi
-lisää maito ja sekoita tasaiseksi

-sekoita kostutusta varten lasissa maito ja vaniliinisokeri, kostuta pullasutia apuna käyttäen
-levitä mustaherukkahilloa kakkupohjalle n.3rkl/täyteväli
-levitä hillon päälle puolet täytteestä
-täytteen päälle terävällä veitselllä pieneksi hienonnettu mansikka ja sitten seuraava kakkulevy ja toista edellämainitut kohdat uudestaan.
-kostuta myös kanneksi tuleva kakkupohja nurjalta puolelta.


Kakun päälliseen sekä koristeisiin on hyvä varata 500g sokerimassaa, josta noin 350g menee kakun päälliseen. Sokerimassalevyn alla voikreemi, ohje tässä;

Voikreemi;
250g huoneenlämpöistä margariinia
1tl vaniliinisokeria
500g tomusokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1rkl sitruunamehua
1rkl vettä

-pehmitä margariini sähkövatkaimella
-lisää joukkoon vaniliinisokeri, pestyn sitruunan raastettu kuori ja tomusokeri
-vatkaa kunnes seos alkaa tasaantua
-lisää sitruunamehu ja vesi ja vatkaa vielä hetki

HUOM! Käytä kakun pintaan huoneenlämpöisenä tai jos teet tämän valmiiksi, niin käytä seosta kevyesti mikrossa ennenkuin alat levittämään sitä kakun pintaan.

Kauli sokerimassa silikonialustan päällä tomusokeria apuna käyttäen isoksi pyöreäksi levyksi ja siirrä varovasti kakun päälle. Tasoittele käsin tai pyöreätä lastaa tms apuna käyttäen.

Kuviot kakun pintaan  on tehty vapaalla kädellä tomusokeri-sitruunamehu-pastaväri seoksella.


perjantai 23. syyskuuta 2011

60-vuotiskakku

Kaunista ja yksinkertaista lähti eräille 60-vuotissyntymäpäiville. Onnea täältäkin!

Päällinen sokerimassaa, jossa syötävää kimalletta, pikeeripursotukset sekä koristeruusuja ja sokerihelmiä.
Täyte ei nyt muistu mieleen, lisäilen kun käyn papereita läpi. :)

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Suolaista ja makeaa ylioppilasjuhliin.

Ei tosin omiini, mutta pääsinpäs taas kokeilemaan uusia juttuja ja ihan kivaa jälkeä tuli, vaikka itse sanonkin.
Voileipäkakkuja ei ole tullut kauheasti tehtyä, mutta harjoitus tekee(ehkä)mestarin joku päivä?


Lohivoileipäkakku


Kinkkuvoileipäkakku




Täytekakku





keskiviikko 11. elokuuta 2010

Tupaantuliaiskakku

Päällä mansikkakermaa, suklaamassaa ja koristeet sokerimassasta. Oveen tehty puunkuviointi koristeleikkurilla painamalla.




ONNEA PÄIVI JA TIMO UUTEEN KOTIIN!